Kirjoittanut Elena | 17.10.2010

Nosto

Aamun sarastaessa kansi oli jäässä mutta niin vain urheasti Ari ja Dmitri ajoivat Adeliinan Jätkäsaareen. Tuuli ei ollut paha ja nostajat olivat ammattitaitoisia, ja puh vain vene oli paikoillaan. Suuri riemu oli pesuauto, joka hoiti pohjan puhdistuksen painepesurilla.

Talvikunnostus ja pressun hankinta voivat alkaa…

Viimeinen kuva veneestä vedessä tänä syksynä.

Tämän ja eilisen päivän kuvat ovat pimeitä. Aurinko nousee 8:04 ja laskee 18:06. Pesurimiehenkin kanssa juteltiin, että ei kai olisi ihan pakko jättää pakkasille… Suuniteltu nostopäivä oli viikko sitten, mutta maston paikasta oli epäselvyyttä. Ensi kesä saa kyllä päättyä syyskuuhun.

Viime yönä oli onneksi viimeiset pakkaset vähään aikaan (toivottavasti); moottorin talvikunnostus loppui alkuunsa kun ei ollut oikeita aineita eikä työkaluja.

Päivän sykähdyttävin sitaatti on Antero Pailinnan Venemaailma-lehden artikkelista vuodelta 2002: ”Yanmarin pienet 1-sylinteriset meridieselit ovat purjeveneiden konehuoneiden vakioasukkaita. Tosin jotkut veneilijät tuntuvat pitävän niitä kotitonttuina, joiden olemassaoloon uskotaan, mutta joita ei koskaan nähdä.” (Juttu kokonaisuudessaan löytyy linkkipalstaltamme Yanmar 1GM-linkistä).


Jätä kommentti

Kategoriat