Adeliina on myyty ja jatkaa purjehduksiaan hyvissä käsissä.

Meillä on uusi vene, ja uusi blogi, https://collabella.wordpress.com/

Jätän tämän blogin ainakin toistaiseksi pystyyn Avance-harrastajien ja muidenkin iloksi.

 

 

Sami ja Paula tulivat tutustumaan veneeseen ja vielä vaan löytyi jotain säädettävää. Taivas synkkeni uhkaavasti, kurkistettiin tutkakuvaa jossa sadealue jo lähestyi. Äkkiä siis merelle, purjeet ylös. Toisen vendan kohdalla putosivat ensimmäiset pisarat.

Paluumatkalla tehtiin vielä fendari-yli-laidan harjoitus. Ja tyylikäs rantautuminen. Oli ihanaa ja helpottava huomata että kyllä se vene vielä kulkee.

Tutkakuva klo 15

Tutkakuva klo 17

Advertisement

Saatiin rulla valmiiksi ja viimeinen vantti paikoilleen, kesäilta oli kaunis joten myöhäisestä hetkestä huolimatta kärrättiin masto nosturille. Marin ja Klasun kärsivällisellä avustuksella se nousi paikoilleen ja kauhealla kiskomisella ja kallistelulla saatiin vantit ja harukset kiinni. Ja sitten huomattiin että vantit oli taas ristissä. Siis, muistiin ensi kerraksi: alempi vantti etummaiseen ruuviin.

Laskevan auringon viimeiset säteet kultasivat maston huipun…

Tämän vuoden mastonosturiopetus on, että jos joku ei meinaa mennä, ei pidä runnoa väkisin vaan miettiä, missä on vika.

 

Kesä 2016 on meidän seitsemäs kesä veneen kanssa ja ensimmäinen, jolloin voidaan pitää loma yhdessä osassa ja yhtä aikaa. Aiemmin on aina palattu töihin pariksi viikoksi keskellä kuuminta veneilykautta, jossa on puolensa ja puolensa: on oltu ruuhkattomassa Rödjanissa mutta nähty myös Hangon menevän kiinni nenämme edestä.

Viime syksynä ajateltiin, että ostetaan syksyllä Ruotsista vene, jätetään se talveksi Ruotsiin ja purjehditaan tänä kesänä kotiin. Syksyllä tavoittelemamme veneet myytiin muille ennen kuin ehdittiin niitä katsomaankaan. Keväällä myynnissä oli vain vääränlaisia veneitä. Niinpä kunnostettiin Adeliinaa ja suunniteltiin matkaa Saaristomerelle.

Englannin-matkamme aikana myyntiin tuli kuitenkin Linjett33 Tukholman lähellä, josta olemme nyt maksaneet käsirahan. Aloitamme lomamme sittenkin Tukholman saaristosta, ja Adeliina tulee myyntiin.

Etupurjeen rulla on kränännyt koko kuuden vuoden ajan, sitä on korjattu välillä virallisilla varaosilla ja välillä se on pysynyt koossa jeesusteipillä. Nyt oltiin pisteessä että varaosia ei enää saatu, ja tehtiin ratkaisu joka olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin: ostettiin uusi.

Uutuuttaan kiiltelevä rulla, vielä ruohikolla.

Vaiheiden, joita emme jaksa tässä enää toistaa, jälkeen saatiin rulla vasta kesäkuun alkupäivinä. Se on Profurlin C290, pätevän näköinen peli. Ranskalaiset Profurlit ovat kerhossamme vähemmistönä mutta niitäkin on. Päädyimme itse valmistajaan koska ensinnäkin kuvittelimme voivamme käyttää vanhaa alumiiniprofiiliamme (foili). Toisekseen Profurl oli tullut tutuksi edeltävien vuosien aikana ja arvelimme sen helpottavan uuden asennusta ja käyttöä. Mallivalinta c290 oli helppo koska haluttiin rulla jälleen kannen alle keulaboksiin jolloin genuaamme ei tarvitsisi tehdä muutoksia.

Vanhassa rullassa sama köysi kiertyi sekä rullan ympäri että toimi purjeen nostimena. Sen virittäminen söi kynsiä ja hermoja enemmän kuin laki sallii. Erityinen haaste oli köyden ujuttaminen muovisten liitospalojen yli. Uusi rulla on selvästi tukevampaa tekoa, ja etupurjeen nostin (joka nyt menee mastolle) ja rullanpyöritin ovat erilliset köydet.

Ranskalaisen tuotteen haittapuoli (niiden kuljetuslakkojen lisäksi, joista tässä ei puhuta) on manuaali, joka on ranskaksi ja eräänlaiseksi englanniksi. Ohjeiden tulkinta ei ole kaikissa kohdissa aivan suoraviivaista mutta profiilin kokoaminen kyllä onnistuu niillä. Vielä kun ymmärtäisi miksi profiilista tuli pari senttiä liian pitkä, no sitä on helpompaa rautasahalla lyhentää kuin pidentää. Voisiko mitenkään olla niin että manuaalintekijä ei ole tajunnut, että profiilin yläpäähän tuleva hattu lasketaan kokonaispituuteen ?

Vanha profiili on meillä tallella, huutakaa hep kommenttilaatikkoon jos haluatte varaosiksi.

 

 

Avancen ruffin katolla on tuollaiset mukavat tiikkilistat, joista voi pitää kiinni. Edellisen artikkelin kuvasta näkee, että vasemmanpuoleisen alla oli pieni rako. Kahva vähän heilui, mikä voi heikompia hirvittää, mutta ikävämpää oli, että käännöksissä köysi tarttui siihen kiinni.

Kurkistimme kahvan alle, ja ruuvin kolo oli kulunut kolmen ruuvin levyiseksi. Niinpä tartuimme toimeen. Ruuvi pois, epoksia sekoitettiin kahdesta komponentista ja tungettiin koloon injektioruiskun avulla. Internetissä kerrottiin, että ruuvit aiheuttavat epoksiin aina halkeamia. Niiden torjumiseksi paikkaan porattiin ohut apureikä, johon tungettiin tuoretta epoksia. Myös uusi ruuvi kastettiin tuoreeseen epoksimassaan. Tiukkaa vääntöä ja kahva imeytyi paikoilleen.

Vastentahtoinen hanslankari kysyi että oliko tuo pakko tehdä kauneimpana kesäpäivänä. No oli; epoksia ei saa käyttää alle 18 asteen lämpötilassa. Tahrat lähtivät työkaluista ja kannesta babywipesillä, farkuista asetonilla.

Kahvaan jäi ruuvin kohdalle kuoppa, mutta ei hätää, siihen myydään oikeankokoisia tiikkinappeja mutta vain sadan kappaleen pusseissa. Meillä on nyt 98 ylimääräistä tiikkinappia, laittakaapa kommenttia jos tarvitsette.

 

Tänä vuonna ei koskettu pohjan myrkkymaaliin lainkaan. Aikaisempina vuosina on aina ollut jotain tarvetta paikata ja samalla on myrkkymaaliakin levitetty pohjaan. Syksyllä pesuri on sitten huomautellut ylenmääräisestä myrkkymaalin määrästä. Sen sijaan pestiin kylkiä tavallista paremmin teippien tarttumisen varmistamiseksi. Käytettiin jauhemaista oksaalihappoa (Hempel Gelcoat Cleaning). Kuvan kahvallinen pesusieni oli oikein kätevä.

Vetolaitteen ympärille viime vuonna hankittu oleva kumilepsukka (Volvon S-vetolaitteen muotokumi) oli irronnut jossakin vaiheessa kesän purjehduksissa. Pinnat putsattiin ja kumi liimattiin nyt Soudal Fix All Classic -liimalla. Uudesta vetolaitteen sinkistä oli enää vain yli puolet jäjellä, päätettiin pärjätä toinenkin vuosi. Vähän outoa, edellinen sinkki kesti useita vuosia.

Kulkuluukun uusimisen jälkeen katse kääntyi kansiluukkuun, jonka tiiviste oli myös nähnyt parhaat päivänsä. Uusi tiiviste Houdini kansiluukkuun maksoi paikallisessa alan liikkeessä nyt 50 kun se vuonna 2009 oli maksanut alle 35 euroa. Tiivisteen mukana tulleissa ohjeissa ohjeistettiin täyttämään alumiinikehikon ura silikonilla ennen tiivisteen siihen pujottamista ja lopuksi tiivisteen päät liimattiin toisiinsa superliimalla. Vaihto oli helppoa. Samalla poistettiin luukkuun liimattu ylimääräinen heikossa hapessa oleva tiivisteen tapainen, joka todennäköisesti oli vain estänyt tuon varsinaisen Houdini-tiivisteen toimintaa.

Räntäsade taukosi ja he laskivat veneen vesille.

Merkittävä parannus veneen ulkonäössä: uudet teipit. Itse laitettiin ja ollaan vieläkin puheväleissä.

Prosessi on ollut pitkä, huomaan kommentoineeni Luuvartille vuonna 2013. Sen blogin kirjoittaja käytti ammattilaista, mutta heillä onkin isompia pintoja. Nettitarran sivuilla taas sanotaan että ”Tarrojen asennus on helppoa, onnistut varmasti, kun olet huolellinen ja tarkka.” Sieltä löytyi myös kriittinen lämpötila +5 C.

Me käytettiin neljää menetelmää:

1. Pienimmissä osissa, ne sormenpään kokoiset pisteet, poistettiin ruudullinen taustapaperi, laitettiin siirtokalvon avulla paikoilleen ja hinkattiin sormella. Joskus tarra irtosi väärästä välistä ja silloin sama ilman siirtokalvoa.
2. Tekstit tähdättiin maalarinteipillä oikeaan kohtaan, yläreunaan saranateippi, tarvittaessa katkaistiin pariin osaan, taitettiin saranateipin yli, poistettiin taustapaperi, suihkautettiin fairyvettä veneen kylkeen ja vähän tarrallekin, laskettiin kohdalleen ja vedettiin ikkunanpesulastalla ylhäältä alas. Yhtään kuplaa ei jäänyt, mutta aina ei tarttunut kovin hyvin. Kapeat kohdat kuten ykkönen meinasivat lähteä siirtokalvon mukana pois.
3. Kuopassa olevat salmiakkikuviot ja lyhyet viivat: sama saranateippi mutta ei fairya eikä lastaa. Fairyvesi voisi valua kuopan alaosaan.
4. Kuopalla olevaa uraa laitettiin välillä saranateippien avulla (jolloin se saattoi vetää vinoon) tai niin että toinen pitää siirtokalvossa kiinni olevaa teippiä paikollaan ja toinen painaa sitä sormella uraan (jolloin jostain syystä tuli eniten pieniä kuplia, joita sitten puhkottiin silmäneulalla).

Teipit teki Teippari.net ja väri, pitkien pohdintojen jälkeen, on välimerensininen.

Otettiin pressu pois. Toinen talvi tälle pressulle,  hyvin on kestänyt. Pressupainoina meillä on työpaikkaruokalasta pummittuja mehu- ja rypsiöljykanistereita, se on ensinnäkin siitä tyhmää että niistä ei saa pesuvettä, ja toisekseen siitä noloa että kanisterien tyhjennyksen jälkeen satamassa leijuu härskiintyvän ruokaöljyn tuoksu… Muutama elintarvikemuovinen on jäljellä, ne nosteltiin taas veneeseen odottamaan kunnostutsöiden jatkumista – letkun virittely jonkun pienen roiskeen pesemistä varten on puuduttavaa. Ja taas unohdettiin ottaa baby wipes mukaan; niitä saisi olla näköjään aina yksi paketti veneessä ja toinen autossa.