Avancen kulkuluukku on samanlainen kuin useissa muissa saman kokoluokan veneissä: saranalla taittuva kaksiosainen peiliovi, jonka keskiosa on vaneria. Varsinkin se vaneri oli meillä vettynyt loppuun, joten oli aika uusia luukku.

Kaksi naapuriveneilijää on vaihtanut vanerin tilalle pleksiä. Yksi kaveri teetti uuden luukun männystä ja varoitteli, että sellainen elää kosteuden mukana liikaa.

Venemessuilla vaihdettiin muutama sana Suomenlinnan veneveistämön Jannen kanssa, ja sieltä uusi luukku tilattiin. Vanhan luukun saranat, lukko ja tuuletusritilä säilytettiin eli ”vain” puuosat vaihdettiin. Huolto-ohjeeksi saatiin: ”välihionta karkeus 240 ja lakkaus esim spinnaker good lakalla. Kerros / vuosi”.

Pleksiä kyllä harkittiin, mutta ei meistä kumpikaan muista tilannetta jossa olisi kaivannut lisää luonnonvaloa salonkiin. Meillähän on luksusvaruste: oven voi taittaa puoliksi, ja yläosan tilalle asettaa hyttysverkon.

Advertisement

Kuultiin huhuja että me on myyty vene. Ei pidä paikkansa. Tässä siis pikakelauksena syksy.

Moottorin sammuminen kisapäivänä johtui likaisesta polttoainesuodattimesta. Vaihdettiin, ilmastettiin ja kone kävi kuin unelma. Lähdettiin liikkeelle, aallonmurtajan vierellä vene keinui ennennäkemättömiin suuntiin, ilmakupla meni moottoriin joka sammui jälleen. Uskomatonta mutta tultiin ehjinä laituriin, purjeella.

Nostettiin vene aikaiseen jotta saatiin teipit pois vielä lämpimällä säällä, niistä kirjoitinkin erikseen. Tänä vuonnahan olisi voinut purjehtia ainakin jouluun asti… Huolena ovatkin syksyn huoltotyöt: päivät ovat niin lyhyitä, että toimistopäivän jälkeen ei näe tehdä mitään, ja jos muutaman viikonlopun ajan on ikävät kelit tai muuta menoa, niskassa ovatkin äkkiä pakkaset.

Neljä kuukautta vesillelaskuun…

 

Avancen kyljessä on kapea sininen raita. Vuosien varrella se on säröillyt, ja painepesuri on nopeuttanut kulumista entisestään. Teippien vaihdosta on haaveiltu jo aikaisemmin, mutta nyt pistettiin töpinäksi. Sovittiin, että me poistetaan vanhat, ja ammattilainen tulee keväällä mittaamaan ja teippaamaan.

Tuoreemmat teipit isoilta pinnoilta (rekisterinumerot ja veneen nimi) lähtivät, kun niitä lämmitti lämpöpuhaltimella ja irrotti muoviskrapalla, joka on tarkoitettu huurteen poistamiseen auton ikkunoista. Kylkiraidan tuo sai vain leviämään ja venymään. Asetonia, sanoi Eero. Pelkkä asetonikin sai aikaan suttua ja hartiakipuja.

Lopullinen toimiva yhdistelmä oli lämmitys, asetonin levitys liotustarkoituksessa ja poisto asetonilla.

Meidän kerhon perinteisiin kuuluu mestaruuskilpailu syysretken kotimatkalla ”kuka eka kotilaiturissa”. Se käydään juhlallisesti vaihtoehtoisilla reittikuvauksilla ja LYS-kertoimia soveltaen. Kilpailu on kärkipään osalta todella tiukka, tänä vuonna kahden ensimmäisen sijan välillä oli 42 sekuntia. Tulos lasketaan kuitenkin kaikille jotka tulevat maaliin kolmen tunnin sisällä voittajasta.

Viime vuonna olimme mukana kuvaamassa kilpailijoita. Pyörimme lähtöalueella moottorilla ja kiritimme pienintä kilpailijaa maalisuoralla. Tänä vuonna ilmoittauduimme itse kisaan. Koska viime vuoden pienin kilpailija oli myynyt veneensä, meillä oli aika yksinäistä. Isommat veneet ampaisivat ohi, ja katosivat normaalin viikonlopun paluuliikenteen sekaan.

Siellä ne menee.

Käytimme noin 30 mailin matkaa ainoina kilpailijoina yli kuusi tuntia, mutta tasoitusjärjestelmän ansiosta emme olleet viimeisiä. Emmekä joutuneet ihan koko aikaa purjehtimaan yksin: viime maileilla ohitse pyyhälsi vene, joka oli lähtenyt puoli tuntia meidän jälkeen…

Päivän jännittävimmät hetket olivatkin maaliviivan jälkeen. Tyylikkäästi käynnistimme koneen, käännyimme vastatuuleen ja laskimme purjeet. Lisäsin kaasua, vene hidastui. Lisäsin uudelleen kaasua, kone sammui. Uudet käynnistysyritykset saivat aikaan vain vikapiipitystä. Ari, joka on ollut mukana myös aidossa purjeveneessä (ilman moottoria), antoi rauhallisesti ohjeita: Avaa vähän etupurjetta että voidaan ohjata. Laita kaikki fendarit paikoilleen. Hae puoshaka ja mene keulaan. Valmistele keulaköydet.

Tässä vaiheessa viereen tuli ystävällinen moottoriveneilijä, joka otti meidät kylkikiinnitykseen ja kuljetti laitureiden väliin. Samalla vauhdilla liu’uttiin omalle paikalle. Ehdin olla onnellinen siitä, että meillä on tapana jättää toinen peräköysi poijun ja laiturin väliin, siitä olisi voinut kiskoa viimeiset metrit laituriin.

Jälkikirjoitus: moottori saatiin toimintakuntoon vaihtamalla polttoainesuodatin. Siitä lisää myöhemmin.

Viikonlopun säätä hehkutettiin etukäteen syksyn upeimmaksi. Purjehtijalle lämpimään korkeapaineviikonloppuun liittyy kolme ja puoli uhkatekijää.

Keskellä korkeapainetta ei tuule. Korkeapaineen laitamilla tuulee kyllä, mutta kovin montaa päivää etukäteen ei yleensä onnistuta ennustamaan, mille puolelle korkeapainen keskus luiskahtaa, ja miltä suunnalta se tuuli lopulta puhaltaa. Niinpä varauduimme pitkään purjehduspäivään monipuolisilla eväillä ja katsomalla taukopaikat, mihin jäädään tarvittaessa  ”tyyntä pitämään”.

Lämmin, kostea ja heikkotuulinen sää voi johtaa sumujen muodostumiseen mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Perjantaina aamu oli kirkas, mutta sumu pamahti päälle aamupäiväksi. Tuulen viritessä sumu hälveni jälleen, ja lähdimme purjehtimaan kohti kerhomme saaritukikohtaa.

Kun ilmanpaine nousee, meriveden korkeus laskee (vanha nyrkkisääntö 1 hPa paineessa vastaa 1 cm korkeudessa). Näimme kiviä, joita emme ole nähneet pitkään aikaan, ja laituripaikkaa valittiin huolella.

Kaunis sää houkutteli ennätysmäärän talkooväkeä.

Selkä, kostea ja tyyni sää johtaa voimakkaaseen kasteen muodostumiseen. Lauantaiaamuna kansi oli litimärkä. Uusi keksintö hyttysverkko kansiluukun päällä esti kosteuden tiivistymisen luukun sisäpintaan.

Tuulta oli tarpeeksi niin että ehdittiin valoisaan aikaan kerhosaareen, ja päästiin osallistumaan lauantain talkoisiin aamusta asti. Syystalkoiden iskulauseeksi muodostui ”paremmat ilmat, enemmän veneitä ja isompi kokko kuin juhannuksena”; ehkä meidän pitäisikin siirtää juhannusjuhlat syyskuulle ? Keskiyön auringon sijasta ihailtiin revontulia, tai siis jotkut ihailivat torstain ja perjantain välisenä yönä. Meille oli ihmettelemistä jo linnuradassa ja satelliiteissa.

Viikonlopun tuulet olivat tunnetusti heikot, mutta meno- ja paluupäivien tuulet suosivat idänmatkailua ja lomapäivätkin järjestyivät hyvin. Perjantaina kiidettiin reippaassa länsituulessa itään, maanantaina palattiin mukavassa itätuulessa.

Aluksi ajateltiin käydä Porvoossa, mutta perjantaina olisi saavuttu sinne aika myöhään ja lauantaina satama oli täysi. (Varaustilanteen voi nykyisin näppärästi tarkistaa verkosta.) Sunnuntai-illaksi olisi saanut kylkikiinnityspaikan 39 eurolla, ei napannut. Järkeiltiin että jos sinne pitää ajaa moottorilla, mennään saman tien autolla sitten.

Niinpä oltiin perjantain ja lauantain välinen yö Sipoon Kaunissaaressa.  Matkalla käytiin katsomassa Itä-Tonttua. Uudessa kartassa se jää hauskasti saarroksiin harmaan väyläalueen keskelle. Olin jotenkin ymmärtänyt että siellä olisi laguuni, johon ennen vanhaan oli tapana ankkuroitua mutta nyt väylältä tulevat aallot pilaavat sen. Mitään laguunin sisäänajoaukkoa emme löytäneet.

Käytiin katsomassa myös Söderskäriä, muisteltiin juttuja jonkun irronneesta ankkurista eikä edes yritetty kiinnittyä. Kaunista siellä kyllä oli.

Söderskärin majakka ja rakennukset

Maanantain paluumatkalla lähestyttiin Söderskäriä uudelleen. Viikonlopun Hesarista oltiin luettu että kahvia ja lettuja ei enää saa eikä saaressa pääse edes vessaan. Nähtiin suurehko moottorivene laiturissa kylkikiinnityksessä ja ajateltiin mennä kylkikiinnitykseen muutamaksi tunniksi,

Söderskärin riippusilta

Sillä aikaa kun laskimme purjeet, moottorivene lähti. Suuret keltaiset kyltit kertoivat lintujen suojeluun liittyvistä rajoituksista. Olin jo keulassa köysi kädessä kun näin valkoisen lapun ”Yhteysvenelaituri. Pysäköinti kielletty”. Kiltisti käänsimme kohti kalliolenkkejä. Klop. Uusi yritys ja uusi klop. Meriveden korkeus oli korkeapaineen takia -35 cm ja meidän 1.5 m syväys oli liikaa. Peruutettiin takaisin laiturin vierustalle. Kyse lienee parista yksittäisestä kivestä keskellä pientä lahtea suunnilleen yhteysvenelaiturin edessä.

Kun satamapaikkamme oli vielä Itä-Helsingissä, Uudenmaan Virkistysalueyhdistys oli juuri hankkinut Pirttisaaren sataman, eikä siitä ollut paljoa tietoakaan. Siihen aikaan Sipoon Kaunissaari oli meille tyypillinen ensimmäinen pysähdyspaikka. Pirttisaaren satama on siitä vain viitisen mailia itään, ja luulen että siitä tulee jatkossa uusi idänmatkojen suosikki. Luonnosta löytyy niin lehtoa kuin marjametsää, silokallioita ja hiekkarantaa. Lännessä on idyllistä saaristokylämaisemaa kun taas idässä salaperäisiä armeijan hylkäämiä linnoituksia.

Ajelimme rauhallisesti saariryhmän läpi väylää, jonka syvyydeksi on merkitty 1.8 m. Siellä on monia laitureita, mutta ne on varattu yhteysalukselle tai ne ovat saarilla asuvien omia laitureita. Yhdistyksen laituri on Svartvike-lahden vasemmalla rannalla lähellä lahden pohjaa, ihan perällä on entinen merivartioaseman laituri, jota nykyisin käyttää Pörtö Line -yhtiö.

Svartvikenin laituri kesälauantaina

Entiseen armeijan järeään laituriin on lisätty matala jatkopala ja tusinan verran poijupaikkoja. Tänä helleviikonloppuna paikat olivat ääriään myöten täynnä, joitakin veneitä kakkosrivissäkin. Useita veneitä oli myös T-kummelin pohjoispuolella ankkurissa ja joitakin kalliokiinnityksessäkin.

Olen kuukauden ajan inttänyt, että ei tämä ole ollut huono kesä; sää ei ole estänyt tekemästä mitään mitä olisin halunnut tehdä. Mutta Pirttisaaren viikonloppu täytti silti yhden vajauksen: olla vaan tekemättä juuri mitään. Ei edes grillattu. Käveltiin kyllä kaikki saareen merkityt kävelyreitit, istuttiin laiturilla, veneen sisällä ja salongissa, juteltiin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa, luettiin hömppäkirjaa ja lehtiä. Kävin neljä kertaa uimassa.

Säät sen kun paranee ja työt sallivat vähän pidemmän viikonloppuretken. Ensin intoiltiin että painetaan perjantaina seuran saareen asti ja ollaan kaksi yötä. Realismi iski ja pysähdyttiin Stora Svartöhön. Sinne on tullut viime vuonna uusi laituri ja tänä vuonna uusia poijuja ja viittoja, joiden avulla voi ajaa turvallisesti ankkuripaikkoihin laiturin oikealle puolelle.

Laituri ja uusia poijuja.

Ankkuripaikat aamuvalossa. Yksi ohjaavista keltaisista viitoista näkyy kuvan vasemmassa reunassa.

Illalla grillailtiin ja mentiin ajoissa nukkumaan. Aamulla oli lentävä herätys kun, pärää, palohälytin rämähti soimaan kello kuusi. Ari repi patteria irti, minä raotin keulaluukkua ja haistelin hetken ilmaa  – ja nukahdin takaisin. Kahdeksalta nousin varovasti maistelemaan aamukahvia (keitän nykyisin illalla termospulloon kuumaa vettä josta voi aamulla sekottaa murukahvin kanssa kahvintapaista). Ulkona tuntui selvä palaneen käry, ja grillipaikalta nousi savukiemura. Vieläkään ei siis tiedä, laukaisiko hälyttimen huonosti sammutettu grilli vai aamuyön kosteus. Kastetta oli, mutta sumua ei.

Tuuli oli jotakuinkin heikkoa, mutta iltapäiväksi oli luvassa vähän tuulisempaa.  Ajettiin koneella Porkkalan keppiviidakon läpi, nostettiin purjeet ja lillittiin helteessä. Tuuli tyyntyi entisestään. Päätettiin käydä katsomassa paikkoja Stora Hälsössä, josta on kuulut paljon hyvää. Se on Uudenmaan virkistysalueyhdityksen sivuilla nimellä Kopparnäs. Luonnonsatamat-sivulla on ajo-ohjeet jolla voi välttää viimeiset kivet. Vene-lehden jutussa taas varoitellaan toisista kivistä, jotka jätetään oikealle lähestyttäessä paikkaa etelästä. Ne on aika epämääräisesti merkitty merikorttiin siniselle alueelle.  Otin niistä kuvia menomatkalla, paluumatkalla niitä ei enää näkynyt.

Vaaralliset kivet kuvan keskellä.

Poijupaikat ja laituri oikealla.

Satama näytti viihtyisältä ja suojaisalta, 1.5 m syväyksellä me mahduttaisiin poijupaikoillekin ja ankkuripaikkoja sanotaan olevan kuudelle. Tuolla pyöriessä taivas meni pilveen ja tuuli yltyi, joten jätettiin Hälsön hälssaaminen toiseen kertaan ja jatkettiin seuran saareen.

Perillä tietysti saunaa, grillausta ja seurakaverien kanssa juoruilua. Palumatka voimistuvassa myötätuulessä sunnuntain paluuliikenteen keskellä. Kyllä täällä lännessä on paljon veneitä…

Liikenneruuhkaa paluumatkalla.

Viikonloppuretken sijasta panostimme kulttuuriin: perjantaina Harjufolk, lauantaina Kallio Block Party. Purjehtimaan päästin siis vasta sunnuntaina. Luvassa oli töyssyistä keliä, joten seuraksi kutsuttiin Kassu-serkku joka ei ikinä voi pahoin Linnanmäelläkään. Ja kohteena Gåsgrundet, lähin Espoon ulkoilusaarista.

Kolmiosääntö osoitettiin varsin tarkaksi: menomatka 9 mailia vastatuuleen kryssien, paluumatka 6 mailia myötätuuleen. Edellispäivän kovien tuulien jäljiltä vasta-aallokko oli menomatkalla melkoista vuoristorataa ja useampia kertoja pärskeet löivät sprayhoodin yli istumalaatikkoon. Löytyi myös aivan uusi tapa kastua veneessä: kun aallot täyttävät reivattuun isopurjeeseen jäävän taskun, sieltä tyhjenee halssinvaihdon aikana pieni ämpärillinen vettä  istumalaatikkoon.

Laituripaikkaa valittiin kauan,  meriveden korkeus on +15 cm ja silti pitkän laiturin keskivaiheilla kaiku näytti 1.6 m.

Saaressa tehtiin saarikierros ja grillattiin valtava määrä  hyvää ruokaa. Niinpä kippari tarvitsi päiväunet ennen paluumatkaa. Ja pim, päiväunien aikana aurinko tuli esille ja tuulensuojassa oli tosi lämmintä. Jos olisi notkuttu tuolla pitempään, olisi varmaan pitänyt käydä uimassa.

Valtavia katajanmarjoja.

Tässä vaiheessa lämpimät ruoat oli vielä grillissä.

Rantakukkia (punaiset) ja rantatädykkeitä (siniset) kuin kukkapenkissä ikään-

Trigonometrialla voidaan helposti osoittaa, että jos kryssitään 90 asteen kulmassa olevia halsseja, matka pitenee noin puolitoistakertaiseksi (neliöjuuri kaksi). Vastatuulta oli tulossa riittämiin. Suunniteltiin siis pitkät päivät ja suojaisat lounaspaikat päivämatkan puoliväliin.

Aaltoja Kaunissaaressa.

 Tilapäinen gastimme Simo tunnetaan lauseesta ”Kaik käyp”. Tilasimme häneltä tuoreruokatäydennystä, ja aterioiden taso nousi kertaheitolla. Eritysesti muistetaan itse savustettu lohi ja oman maan perunat.

Simo pinnassa myötätuuliosuudella.

 Ensimmäinen legi Loviisasta Bockhamniin purjehdittiin jälkikäteen ajatellen liian isoilla purjeilla. Oli ainakin urheilullista tunnelmaa kun vesi pärskyi ja purjeet kastuivat. Tauon jälkeen jatkettiin Äggskäriin kakkosreivillä ja nenäliinaksikin kutsutulla pienellä fokalla.

Aamulla pidettiin jonkun aikaa sadetta ennen kuin  jatkettiin kohti Sipoon Kaunissaarta. juuri kun tulimme satamaan sisään eräs H-vene lähti sieltä ulos. He palasivat varsin pian, emme kuulleet miksi mutta tarkistimme säätietoja ja huomasimme että merisäähän oli lisätty aallokkovaroitus 2.5 m aalloista. Yleinen miesten saunavuoro ratkaisi viimein päätöksen yöpymisen puolelle.

Illalla kierrettiin koko saari. Pohjoisrannalla nähtiin että aallokko oli jo asettumassa.

Helsingin aaltopoijun havainnot idänmatkamme ajalta. Korkeimmat yksittäiset aallot ovat noin kaksi kertaa tuon lukeman verran. Tästä näkee miksi pysähdyimme Haminaan ja Kaunissaareen. Lähde: http://ilmatieteenlaitos.fi/aallonkorkeus

Torstaiaamuna herättiin sumuisessa ja heikkotuulisessa säässä. Pojat korjasivat etupurjeen ripustuksen, ja samalla seurattiin säähavaintoja. ennen yhtätoista päästiin liikkeelle. Ari toimi taktikkona valitsemassa suuntia käännöspisteitä ja Simo ohjasi lähes koko matkan, hurjimmillaan kiidettiin kuutta solmua. Ehdittiin kotisatamaan ennen kuin sade alkoi vakavissaan.

Yhdeksän päivää merellä… kyllä suihku ja pizza olivat paikallaan.