Kirjoittanut Elena | 22.4.2014

Mastoharjoitukset jatkuvat

Nolo lokki.

Nolo lokki.

Kolmatta kertaa nostettiin omaa mastoa. Ei ollut vieläkään kovin kaunista katseltavaa.  Aloitetaan niistä kohdista jotka meni hyvin:

  • valmisteltiin masto hyvissä ajoin nurmikolla
  • löysättiin vanttiruuvit ja sovitettiin sokat ja sakkelit jo edellisenä päivänä
  • koottiin takaharus valmiiksi
  • nostettiin keksi kannelle ja kerrattiin missä on vindex ja ruuvimeisseli
  • kysyttiin apua kokeneemmilta jo ennen kuin alettiin sählätä
  • osallistuttiin kahden muun maston nostoon (kokemus kasvaa,  nyt osaan ohjata vinssivaijeria laudanpalalla)

Ensi vuonna myös

  • suojataan etupurjeen rulla vaikka muovikassilla niin että kaikki osat pysyvät mukana
  • muistetaan laittaa alasvetoköysi nostosilmukkaan
  • pujotetaan nostosilmukka niin päin että profiili laskeutuu luonnostaan keulan puolelle
  • merkitään mikä sokka tulee mihin ruuviin (meillä on näköjään kahta kokoa)

Lisäksi olen oppinut että masto likantuu nimenomaan talven aikana, ja tosi särmät veneilijät hinkkaavat tiskiharjalla koko maston + siihen kiinnitetyt köydet keväällä (meillä vaan pyyhittiin sieniliinalla, noloa). Meillä on masto ja puomi vahattu samalla vahalla kuin veneen kyljetkin, mutta alumiinille on myös täsmäaineita.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: