Kirjoittanut Elena | 25.5.2013

Poijuhaka-angst

Meillä on tosi hieno poijuhaka. Mä vihaan sitä. (Tunne on ilmeisesti molemminpuolinen.) Toinenkin veneen gasteista vihaa sitä, mutta se kuulemma johtuu vain siitä että me ei osata käyttää sitä.

Poijuhaka luonnollisessa koossa. Maaginen ohjausnappi vasemman hanskan keskisormen kohdalla.

Poijuhaka ja joitakin tuttuja esineitä sen koon hahmottamiseksi. Maaginen ohjausnappi vasemman hanskan keskisormen kohdalla. Oikean hanskan kohdalla on musta pallo josta vetämällä haka viritetään auki, pikkunapista sen saa rämähtämään kiinni. Samoin kuin vartta kolauttamalla.

Hienoa siinä on se , että haka lukittuu poijun silmukkaan, ja vaikka vene keinuisi yllättäviin suuntiin se ei irtoa.

Hakaa irroitettaessa siitä pitää saada kahdella kädellä kiinni, joten kaikkein akrobaattisimmat kurkottelut eivät ole mahdollisia. Ei ole kivaa pitää yhdellä kädellä haasta kiinni, päästää sitten irti ja huutaa : ”mä en yltä siihen, jarruta peruuta ja aja lähemmäs”. Varsinkin kun laiturilla kannustaa äijäkööri.

Poijuun kiinnittymisessä on se ongelma, että kun haka kolahtaa johonkin, esimerkiksi veneen kaidetolppaan tai  poijun silmukan ulkoreunaan, haka lukittuu, ja sitten sen uudelleen virittäminen vaatii taas kahta kättä. (Mun purjehduskurssilla opetettiin että ”yksi käsi itselle, toinen veneelle”.)

Tiedätte sitten, mitä toivon 50-vuotislahjaksi.

Mainokset

Responses

  1. Meillä on erilainen malli, sellainen avoin koukku vai ja alkuun jännitti sen kanssa hirveästi, että miten se voi pysyä ja pitää veneen poijussa. No onhan se tietysti pitänyt ja nyt siihenkin on tottunut mutta aikoinaan haaveilin juuri tuommoisesta haasta kun teillä. Varmasta. Ehkä meidän olisi pitänyt vaihtaa keskenämme hakoja 😉

  2. Joo, olis pitänyt. Mä haaveilen just sellaisesta avoimesta koukusta.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: