Kirjoittanut Elena | 11.9.2012

Syysretki Stora Brandöhön

Meillä on vähän intiaanikesälomaa, ja tehtiin vihdoin yöretki Stora Brandöhön. Taas meni hyvän sään maksimointi nappiin: menomatkalla ripsi vähän vettä, mutta kunhan päästiin perille ja saatiin kahvit juotua, aurinko alkoi paistaa.

Sateen jälkeen länsirannalla.

 

Kallioita iltahämärissä.

Tämän kuvan alueella on yli 15 meduusaa.

Tässä yksi.


Stora Brandön eteläosat on rauhoitettu osan vuotta, ja nytkin siellä oli monimuotoista elämää. Muut on nähneet hirviä ja peuroja, me vain papanakasoja ja hirvikärpäsiä. Mutta sekä laiturin alla että matalassa lahdelmassa oli meduusoita. Niitä on tosi vaikea kuvata, mutta täytin Ympäristökeskuksen meduusaraportin. Siinä ”paljon” raja on 20 meduusaa neliömetrillä; ihan niin paljon tuolla ei ollut mutta kymmeniä kuitenkin. Niissä on jotain meditatiivista, katselin niitä kauan laiturilta ja uudelleen íllalla etsintävalon keilassa.

Yö oli levoton, vaikka etelätuuli ei käy lahdelle, maininkia sinne kuitenkin tuli, vene keinui ja köydet natisivat. Tavallisesti ruuhkaisessa laiturissa yöpyi vain kaksi venettä.

Lintutornista näkyvät etelänpuolen pikkusaaret. Rauhoitusajan jälkeen tuohon laguuniin voisi päästä kanootilla.


Kukonlaulusta en tiedä mutta haikaranlaulun aikaan nousin ylös, ja aamu oli yhtä kaunis kuin iltakin. Aamupäivä kehi harmaan pilven mutta urheasti kiivettiin lintutornille ja kierrettiin saaren ne osat joissa ei oltu aiemmin käyty.


Ja kotimatkalla paistoi taas.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: