Kirjoittanut Elena | 23.7.2010

Kaunissaari – Bredholmen 22.7.

Käytiin taas arkailemassa Norra Sandön edustalla. Se on kumma paikka. Itärannalla kuulemma idyllinen hiekkaranta. Länsipuolella kallioinen niemi, johon kiinnittyneenä näkyy veneitä poijujen ja kalliorannan lenkkien väliin – syvyydestä ei tietoa. Ain akun lahdella on käyty, oikeanpuolimmaisin poiju on ollut varattuna, ja se on se jota veikkaamme syvimmäksi kohdaksi. Pohjoispäähänkin voisi kuulemma ankkuroitua. Tällä kertaa lahdella oli ankkurissa purjevene, jonka miehistö oli mennyt jollalla maihin. Paikkaa ei kuvata partiolaisten kirjassa.

Metsää Bredholmenilla.

Kiinnityspaikka. Huomaa kivi kuvan vasemmassa reunassa - aamulla sitä ei enää näkynyt.

Yöksi kiinnityttiin kuitenkin Bredholmeniin lähimpänä lahden suuta olevalle paikalle. Saari oli taas uudelainen, kangasmetsän peittämä paikka. Grillipaikkakin löytyi. Yöllä tuuli virisi, kiristettiin köysiä, kurkittiin lahden vaahtopäitä ja kuunneltiin knaapin narinaa aamuneljään. Tuulen voimistuminen näkyy Testbedin aikasarjoissa Tirmosta: grilliaikaan 4 m/s, yöllä 10 m/s.

Yön kuluessa vesi nousi niin paljon, että illalla selkeästi näkynyt kivi oli täysin piilossa. Myös uimavesi kylmeni samalla.

Uimavedet on kyllä olleet kauttaaltaan tosi lämpimiä, ja mikä ihmeellisintä, sinilevää on aika vähän. Bredholmenissa vesi oli poikkeuksellisen kirkasta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Kategoriat

%d bloggers like this: